Hei kaikki ihmiset. Tätä blogia kirjoittaa n. 25 vuotias aika pienessä kaupungissa asuva nainen.
Suurin syy miksi aloin kirjoittaa tätä blogia on se, että saan purkaa täysin rehellisesti tuntojani elämästäni eron jälkeen. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, että elämä ei olekaan niin helppoa ja yksinkertaista kun olen tähän asti kuvitellut. Elämä on alkanut ahdistaa ja asiat, joista ennen nautin aiheuttavat nyt ahdistusta ja pelkoja. En nauti enää niistä asioista, joita ennen rakastin. Nyt olen aika hämilläni, sillä olen alkanut oireilemaan. Olen alkanut jännittää ja ennen kaikkea olon alkanut kärsiä esiintymispelosta. Ja pahinta tässä on se, että erosta on kulunu vain muutama viikko. Toivon hartaasti, että tämä on vain välivaihe, joka ei ainakaan muutu pahemmaksi. Ystävilleni täysin rehellisesti puhuminen on aika hankalaa, kun olen huono puhumaan henkilökohtaisista asioistani.
Pieni pala historiaa:
Rakastuin mieheen kaksi vuotta sitten. Hän oli sitä mitä olin aina toivonut; rehellinen, huomaavainen ja avoin. Hän hurmasi minut yritteliäisyydellään ja sillä ettei hän jättänyt leikkiä kesken, vaikken aluksi ollut aivan varma edes siitä haluanko miehen kanssa kertaakaan treffeille. Hän kuitenkin huomioi minua niin kauan, että lähdin leikkiin mukaan. Siinä ei sitten kauaa mennyt, kun vietimme kaiken vapaa-aikamme saman katon alla keskustellen ja nauttien toistemme seurasta. Kaikki meni niin loistavasti puoli vuotta, että päätimme muuttaa yhteen ja jakaa elämämme virallisesti toistemme kanssa. Tähän mennessä olin kokenut vain huonoja suhteita, joissa toiseen ei voinut luottaa ja olin menettänyt luottavaisuuteni ihmisä kohtaan. Sen vuoksi kerran luokkamatkamme jälkeen löysin mieheni vanhan puhelimen, jossa ei ollut sim-korttia ja päätin vain vilkaista oliko siellä mitään mielenkiintoista. Löysinkin puhelimen muistista viestejä muille naisille, tai oikeastaan minua nuoremmille tytöille. Viestit olivat flirttailevia ja lähetetty sillä aikaa kun olin koulumatkalla Virossa. Sen matkan aikana mieheni itki minulle ikäväänsä ja minä itkin reissuni myös, sillä koin niin suurta ikävää, että en voinut kuvitella. Kuvittelin vaan olevani täydellisessä ja rakastavassa parisuhteessa. Sen jälkeen kaikki muuttui. Suuren kriisin jälkeen päätimme kuitenkin vielä yrittää, sillä minä oikeasti rakastin miestäni. Harmittavaa kuitenkin, että näitä viestejä löysin myös myöhemmin, viestejä muille naisille kuin nämä kaksi edellistä. Mies kuitenkin vannoi minulle, että ei koskaan tavannut ketää näistä tai tehnyt heidän kanssaan mitään, ja minä tietenkin uskoin.. Luottoni mieheeni oli kuitenkin lopullisesti mennyt ja se vain pahensi suhdettamme. Jatkoimme kuitenkin yhdessä. Noin puolitoista vuotta seurusteltuamme päätimme etsiä uuden, yhteisen kodin. Harkitsimme muuttoa omaan asuntoon, mutta löysimmekin täydellisen vuokra-asunnon järven rannalta. Päätimme muuttaa sinne. Tämän päätöksen jälkeen mieheni muuttui. Hänestä tuli etäinen ja hän alkoi viihtymään ystäviensä kanssa erittäin paljon, aikaa minulle ei enää ollut. Pari päivää ennen uuteen asuntoon muuttoa (ja edellisen asunnon loppuvaa vuokra-sopimusta) erosimme. Päätimme kuitenkin muuttaa yhdessä, sillä minulla ei ollut paikkakunnalla asuntoa. Muuttopäivänä pidimme kuitenkin ystäviemme kanssa yhteiset juhlat muuttoavun kunniaksi. Mieheni piilotti minulta puhelintansa, sillä olinhan lukenut sitä ennenkin. Sain sen kuitenkin juhlissa käsiini ja löysin sieltä jotain kamalaa; viestejä toiselta naiselta, joista selvisi, että heillä oli suhde ja oikein rakastava sellainen. Siitä päivästä lähtien tajusin että ero oli oikea ratkaisu. En aikonut päästää miestäni helpolla ja sanoin, että en muuta yhteisestä asunnostamme, vaan hän saisi muuttaa, sillä oli ollut epärehellinen. Hän ei kuitenkaan muuttanut ja asuimme koko kesän yhdessä "kämppäkavereina". Kesän jälkeen aioin lopulta muuttaa pois ja silloin mieheni rukoili minua jäämään ja halusi palata yhteen. Ja minä hölmö annoin periksi. Näin aloimme taas olla yhdessä. Kaikki luottamus oli kuitenkin mennyt.
Puoli vuotta myöhemmin kaikki oli hyvin. Meillä meni paremmin kuin ennen. Kunnes kerran yhden baari-illan jälkeen alkoin kaivelemaan menneitä. Silloin kaikki romahti ja me taistelimme ratkaisusta eron ja yhdessäolon välillä. Tiesin että olin kokenut tämän ennemminkin ja muutin samantien pois. En jaksanut jäädä odottamaan mieheni ratkaisua, sillä tällä kertaa sen halusin tehdä minä. Minä lähdin, löysin oman kodin ja muutin pois. Nyt siis asun yksin.
Mieheni yritti vielä viritellä jotain. Hän halusi tulla luokseni ja keksi syyn tulemiseen mistä tahansa. En kuitenkaan antautunut yrityksille, vaan olin tyytyväinen ratkaisuuni ja halusin pitää eroa välillämme. Ajattelin kaiken järkevästi ja tiesin että eron hyväksymiseen menee aikaa mutta en halunnut näyttää sitä muille. Kunnes... Näimme baarissa, mies yritti saada minua mukaansa, mutta meninkin porukan kanssa jatkoille ja suutelin toista miestä ensimmäistä kertaa aikoihin. En ollut ihastunut mieheen, vaikka hän komea olikin ja tulin kiltisti parin suudelman jälkeen kotiin nukkumaan. Sen illan jälkeen mieheni ei enää laittanutkaan viestiä vaikka siihen mennessä viestejä tuli joka päivä. Aloin tajuta,että kaipasin häntä niin paljon, että aloin tuntemaan suurta ahdistusta sisimmässäni. Sitten menin töihin, ja siellä aloin ahdistumaan omien, ihanien työkavereideni katseista. En osannut puhua heille, vaan sydämeni alkoi jyskyttää ja sain "kahvikuppineuroosi" kohtauksia. Ääneni hävisi ja pelkäsin muille puhumista.
Menin nettiin ja luin lääkkeestä nimeltä Propral. Sain lääkkeitä ja ne helpottivatkin fyysisiä oireita. Mutta henkinen jännitys jäi. En enää osaa katsoa ihania työkavereitani silmiin vaan välttelen heidän katseitaan, enkä osaa kertoa heille enää edes kaikkia työhön liittyviä asioita jännittämättä. Nyt olen erittäin sekaisin ja hämilläni. Miten ero voi aiheuttaa tällaisen olon sisälläni?? En enää hallitse omia tunteitani tai käytöstäni. Miksi elämä muuttui näin radikaalisti näin äkkiä?? Mitä minä nyt teen?? Miten selviän elämästäni? Miten opin nauttimaan elämästäni uudestaan? Ennen nautin työstäni, mutta nyt tunnen ahdistusta aina kun tiedän, että minun pitää lähteä töihin. Pelkään tätä tilannetta. Pelkään että sairastun mielenterveysongelmiin jos en opi hallitsemaan tunteitani. Pelkään myös työni puolesta. Olen sijainen ja toivon saavani jatkaa työssäni. Nyt tarvitsen kuitenkin lääkettä, että selviän työpäivistäni eteenpäin. Mikä avuksi?
Uuden elämäntilanteeni myötä ajattelin alkaa kirjoittaa omia tunteitani täysin rehellisesti ylös. Ja halusin alkaa sen vuoksi pitämään nimettömänä blogia. Näin pystyn olemaan rehellinen ja saan tietynlaista "terapiaa" kun tuntuu, että saan kertoa asioistani avoimesti.
Halutessanne voitten kommentoida, mutta toivon oikeasti vain asiallista kommentointia, sillä olen tällä hetkellä aika herkässä mielentilassa, enkä halua enää mitään ylimääräistä huolta elämääni.
Ja haluan kertoa, että en ole idiootti. Tiedän, että suhteemme oli aika huonolla pohjalla. Tiedän, että kaikista järkevintä oli erota ja tiedän, että ansaitsen parempaa. En kuitenkaan tiennyt, että toista voi siitä huolimatta kaivata näin paljon. Kaipaan läheisyyttä, keskusteluja ja toisen katsetta ja juttuja. Kaikesta huolimatta rakkaus minun puoleltani oli oikeasti aitoa.
